 |
|
|
|
Minä rakastuin sinuun jo pentulaatikossa. Olin hankkimassa itselleni elämäni ensimmäistä koiraa Sinusta tuli elämäni koira.
Olin juuri perustanut perheen, rakkaus kukoisti monella tavalla, perintöprinsessani syntyy, talo oli rakennettu valmiiksi...edessä oli paljon työtä, mutta kaikkialla uuden oudon ihanuuden odotus. Sinä olit mukana alusta asti. Tavalla, jonka luulin jatkuvan ikuisesti. Se kaikki loppui tänä aamuna.
Makasit kotiportilla niin kauniina, niin uskomattoman kauniina. Elämä oli paennut sinusta, mutta silmäsi katsoivat ikäänkuin niissä olisi kaikki se riehakkuus, ne kysyivät kuin lapsi: Mites tässä näin on käynyt? Auta ukkoseni, auta!
Hautasimme sinut kotitalon multiin ja kysymme koko perhe nyt samaa: Mitäs nyt tehdään, auta Hemmoseni, auta.
En ymmärtänyt koiranhoidosta mitään, en koulutuksesta sen vertaa. Näyttelyyn osallistuimme vain kerran. Mutta sekin oli liikaa. Tapasimme siellä ihmisiä, jotka olivat samanlaisia kuin sinä. Kun ne rakastuvat, ne eivät koskaan päästäneet irti minusta. Muutit elämäni menon kertaheitolla. Piinkovasta ja kiireisestä yritysjohtajasta tuli sinun kanssasi täydellinen hölmö. Millään ei ollut merkitystä kun sinun kanssasi pantiin tuulemaan. Oli sitten kysymys ajasta tai rahasta. Me pojat mentiin eikä meinattu. Vedit mukaani ihmisiä, joihin rakastuin. Syntyi meidän oma partisporukka, jonka veroista ei enää koskaan tule. Mikään joukkio ei pysty pusertamaan itsestään kahta Happy Beachin tyyppistä tapahtumaa enää koskaan. Tuhansia talkootunteja, satoja asioita, jotka olisivat voineet mennä pieleen ja lopputuloksena me teimme Suomalaista Koirahistoriaa.
Istuimme takkatulen ääressä, sinä katsoit minua kun kerroin ja itkin sinulle murheeni. Olit paras kuuntelija, silloinkin kun et kuunnellut. Tulkitsin tilanteen, että "asia selvä, jos et halua kuulla tätä, niin ei kai se sitten ole maatakaatavan vakavaa". Sinä annoit minulle niin paljon.
Minä laiminlöin ja unohdin Sinut aivan liian usein. Oli messut, oli remontit, oli kiireet, oli kaupattava ja myytävä... sinä olit ulko-oven takana liian monta yötä odottamassa minua kotiin. Anna anteeksi.
Löysimme agilityn. Olit jo kolmevuotias kylän kingi, joka löysi onnensa esteistä, harjoituksista ja eritoten kilpailuista.
Tätä kirjoitusta lukee niin moni ystäväsi, jotka näkivät sinut kilparadalla. En liioittele, kun sanon, että kaikilla heillä oli suuria odotuksia silloin kun istuit lähtöviivalle. He odottivat vieläkin perusteellisempaa epäonnistumista..ja Sinä annoit aina yleisölle parasta, mitä on tarjolla. Sait aina suurimmat aplodit ja hurraahuudot riippumatta siitä, olitko jo painunut ulos hallista vai menossa palkintopallille. Se teki sinusta Suuren Koiran. Paikkaasi on vaikea kenenkään valloittaa. Olit Mr Agility joka suhteessa. Hyvänä päivänä lyömätön ja silloinkin kun sairaus iski, pidit antamani lupauksen siitä, että vielä tulee päivä, jolloin kisaamme maailman parhaimmiston kanssa samalla areenalla. Tänä kesänä olit urasi huipulla, Suomenmestarit, Euroopanmestarit ja uudet kolmannen sukupolven raketit olivat vastustajiasi. Huomasimme molemmat, että työsi tuloksena olemme vieneet lajia eteenpäin ja nautimme nuorten uusien voittajien ylivoimaisista esityksistä. Meidän 0-tuloksella ei enää pokaaleja kerätty. Rakkaus riitti meille.
Tiesin, että minun pitää luopua sinusta, mutta tapaturma kotiportilla oli shokki, josta en pääse yli millään. Istun töissä ja itken, näen kaupungilla koiranpennun, menen juttelemaan sille ja itken sille muistoasi. Omistaja katsoo minua tyypertyneenä, enkä edes viitsi jäädä selvittämään kyynelieni taustoja. Kävelen vain pois.
Toit elämääni aivan uuden ystäväpiirin. Heidän kanssaan sain olla vapaa ja nauttia metsävainioiden tuoksusta sunnuntairetkillämme, heidän kanssaan kävelimme itsemme kohmeeseen talvisina pakkasaamuina, heidän kanssaan matkustimme koko maan ristiinrastiin valloittamaan Suomea muilta. Kanssasi pystyin heittämään liituraidan tuolinkarmille, irroittamaan solmioni ja annoin mennä. Silmät kiinni ja täysillä. Tunteella tuntemattomaan. Kanssasi pystyin kohtaamaan aivan toisenlaisen maailman, jossa taskulaskimella ei ollut enää ratkaisevaa roolia. Olimme hulluja yhdessä. Muidenkin mielestä.
Hautajaisissa olivat monet ystäväsi ja maahanpanijaiset jatkuivat aamuvarhaiseen. Koska Sinä olisit halunnut niin. Me itkimme ja me nauroimme kaikkea tapahtunutta.
Tiedän, että niin monet ystävät ja lehtemme lukijat surevat sinua. Kotini on täynnä kukkia ja surunvalitteluja. Olit niin monelle se Ainoa Oikea. Lähtösi jälkeen ovat ystävät olleet ainoa mahdollisuuteni selvitä tästä. He pakottivat minut ratkaisuihin, jotka eivät koskaan korvaa Sinua, mutta antavat minulle mahdollisuuden unohtaa edes hetkeksi. Omistan elämästäni niin paljon Sinulle.
Olit lapsille tärkeä. He eivät ymmärtäneet Sinua koirana ollenkaan. Et koskaan ollut heille pentuna tullut leikkikalu, vaan perheenjäsen, jolla oli omat oikeutensa ja velvollisuutensa. Kun syntymäpäiväkekkereillä kolmekymmentä lasta oli laskenut Sinulla persmäkeä A-esteeltä, niin katsoit vain alistuneesti "kestääkö vielä kauan?" Minä luotin Sinuun 100%:sti. Olit diplomaatti kaikkien koirien kanssa. Paitsi tyttöjen. Pelimiehen maineesi on ylivertainen ja jotain todellista Hemmoa on siinä, että kesken 0-radan olet sitä mieltä, että pikku lemmenleikki välillä vain parantaa yleisarvosanaa. On koiria, jotka jaksoivat lykätä sitä ja ehdottomassa kuuliaisuudessaan suorittaa rata ensin. Mutta et sinä. Olit eri maata. Niin häkellyttävän hellyttävällä tavalla.
Meitä moitittiinkin joskus. En osannut ohjata, enkä ollut kouluttanut Sinua pajatsoksi, joka tyhjentää aina takaressun halutessaan. En onnistunut tekemään sinusta robottia ja tunteetonta tokokonetta. Otetaan moitteet vastaan.
Mutta kukaan ei rakastanut Sinua kuin minä
Oulussa 19.8.1996 Jarmo Husso
Ps. On pienen aikalisän paikka. On uuden orastavan ystävyyden herkät ensihetket. Mutta me tulemme taas. Koska Hemmo olisi halunnut niin. |
| |
|
|
|
